Neljännesvuosisadan kokemukset ohjeiden muodossa – 03.01.2011 – 26.06.2011
Ensinnäkin hyvää uutta vuotta! Ja koska alkava vuosi tekee kummallisesti Turusta Euroopan kulttuuripääkaupungin, niin lunastan lupaukseni ja teen oman osani turkulaisen kulttuurin eteen. Tai ainakin sen avaamiseksi.
Olen uusmaalainen, sellaiseksi kasvoin, enkä muuksi näytä muuttuvan. Äitini on kotoisin Turun saaristosta ja kun kahden epäonnisen yrityksen jälkeen en aikanaan päässyt Helsingin kauppakorkeakouluun sisään, kyllästyin, hain ja pääsin Turkuun, tuohon lapsuuden kesäkaupunkiin. Kesäkuussa #1 koti on ollut Turussa 25 vuotta, tulee siis neljännesvuosisata täyteen Turkua.
Neljännesvuosisadan aikana olen kauppakorkeaopiskeluita lukuunottamatta ollut Turussa töissä vain kuusi vuotta, joista niistäkin suurimman osan päivistä Helsingissä. Tätä on turkulainen arkielämä. Ystäväni sanoja lainatakseni; elämänlaatu on kunnossa, mutta rahat pitää hakea Helsingistä. Niin totta. Turkulainen talouselämä ei koskaan toipunut Neuvostoliiton rättikaupan kaatumisesta. Mutta on Turussa omat hyvätkin puolensa, kiitos miniatyyrisen koon.
Asumme keskellä kaupunkia, rauhassa ja hiljaisuudessa, kolme korttelii torilt, tois puol jokke. Ikkunasta näkyy Turun tuomiokirkko – asia, josta joskus historiassa on tässä kaupungissa verotettukin, ihme ettei nykyään – ja 15 metrin päässä tuo ennenvanhaan haiseva Aurajoki, joka nykyisin kuhisee lohia ja taimenia. Ja tietenkin myös polkupyöriä, liikennemerkkejä, puistonpenkkejä ja tietenkin olutjuottamoita, joita varsin leikkisästi ja imartelevasti myös jokilaivoiksi kutsutaan. Ja yksi pääsiäinen tuossa meni ikkunan alta yksi sohvakin. Mutta onhan Turussa elämääkin. Ainakin muutaman kerran vuodessa, jolloin omaa arkea häiritsevät kaupunkifestivaalit pääsevät vauhtiin ja muutenkin toimimaton keskustaliikenne pistetään varmuuden vuoksi vielä poikki. En muuten ole käynyt koskaan. Ja noilla kuuluisilla jokilaivoilla olen käynyt oluella tasan kaksi kertaa. Mutta kulttuuria varmasti sekin, ainakin kaupungin tuhansille opiskelijoille.
Lapset ovat käyneet Suomen huippukouluihin kuuluvat koulut kävelymatkan päästä kotoa, lentokentälle voi lähteä aina helsinkiläisaikatauluun nähden törkeästi myöhässä ja oman työn kannalta matka länteen Tukholman ja Kööpenhaminan kautta on sujuvuudesaan aivan eri luokkaa kuin tuolla synnyinkaupungissa Helsingissä. Helppoahan tämä on. Ja Helsinkiin pääsee nykyisin autolla suoraan ja nopeasti.
Mutta se turkulaisuus. Wanha kansa vitsailee, että turkulaiseksi pääsee viidessäkymmenessä vuodessa. Tai en tiedä vitsailevatko. Ainakin sen verran epäileviä ovat katseet, että ehkä se pitää paikkansa. Mutta ei minusta kyllä turkulaista tule ja mitä kauemmin täällä asun, sitä varmemmaksi asiasta tulen. Eikä ole tullut lapsistakaan turkulaisia, vaikka syntyperäisiä sellaisia ovat. Eivät raukat puhu edes murretta. Ehkä siksi lähtevätkin maailmalle.
Uusmaalaisuus ja turkulaisuus ovat lähes toistensa vastakohtia monessa asiassa, ja ero näkyy ja kuuluu erityisesti arkipuheessa, jonka erilaiset ilmaisut johtavat hankaliin ja tulkinnanvaraisiin tilanteisiin vielä näin lähes neljännesvuosisadan jälkeenkin. Ja kun tämä Euroopan kulttuuripääkaupunkiasia on nyt niin ajankohtaista, kannattaa tuon eron konkreettiseksi havaitsemiseksi lukea eilinen Hesari ja Turun Sanomat ko. aiheesta.
Oma panokseni kulttuurivuoteen on 25 ohjetta Turusta ja turkulaisuudesta. Ei pelkästään sinne nykyiselle pääkaupunkiseudulle, vaan kaikkialle ja kaikille Turkuun tuleville tai turkulaisten kanssa työpäivää tai vapaa-aikaa viettäville. Yksi ohje per viikko ja sitten on juhannus. Jolloin kaikki turkkulaiset on viimeistään mökil Kustavis.
Ystävät, olkaa hyvä. Tästä se lähtee – 25 asiaa, jotka on syytä tietää.
# 1 / 25 – Sisäänpäinkääntyneisyys.
Turku on ympäri Suomea tunnettu sisäänpäinkääntyneenä kaupunkina, mutta oikeasti se johtuu vain turkulaisesta puhetavasta. Kun kaikki tuntuvan tuntevan Lindströmin pojan, niin ulkopuolinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Todellisuudessa turkulaiset eivät tunne Lindströmin poikaakaan, mutta kysymykseen “Kyll sää Lindströmin pojan tunnet kans?” ei voi vastata kuin “Kyll mää sen hyvin tunnen”. Eli Turku ei ole sisäänpäinkääntynyt, vaan sinun pitää rohkeasti puhua kuten turkulainen ja jopa olet piireissä saman tiän! Ja edelleenkään sinun ei oikeasti tarvitse tuntea ketään, kunhan muistat vain käyttää “hyvin tunnen” -ilmaisua. Se tuo paikallisuskottavuutta.
# 2 / 25 – Tunteminen.
Kun turkulainen sanoo tuntevansa kaverin hyvin, se tarkoittaa samaa kuin uusmaalainen sanoo tietävänsä jonkun naamalta. Turkulainen “tuntee hyvin” -ilmaisu ei siis oikeasti viittaa mihinkään.
Varovainen on siis oltava yleisen turkulaisen kysymyksen “kylhän sääkin hyvin Lindströmin Masan tunnet?” kanssa. Turkulainen vastaa siihen “juu, kyl mää Masan tunnen” tai jopa “kyll mää Masan hyvin tunnen”, mutta se ei siis tarkoita, että vastaaja edes tietää kuka tuo Masa on.
Jotta pysyt keskustelussa ja kulttuurissa mukana, on syytä muistaa vastata siis aina “kyl mää hyvin tunnen”.
# 3 / 25
# 4 / 25 – Turku, napamiesten maailman napa.
Turun pääkaupunkiajasta on kulunut parisataa vuotta ja vaikka oman kaupungin historia on yleisesti ottaen turkulaisten heikko alue, turkulainen uskoo vakaasti, että kaikki tietävät Turun olleen maailmassa ennen Helsinkiä. Myös turistin. Joka ei tiedä, että kumpaakaan on olemassa.
Turkulainen napamies on käsite, joka tunnetaan ympäri Suomea. Siis joku Turussa siihen kuuluisaan kermaan kuuluva turkulaine, joka uskoo kaikkien tietävän kuka hän on. Vaikka todellisuudessa Turussakin on noin 174,000 ihmistä, jotka eivät ole hänestä koskaan kuullutkaan. Näin siis siitäkin huolimatta, että niitä kermaan kuuluvia todellisia napamiehiä on sentään noin kolketseitsemän. Mutta kyl hän kuiteski tietää hyvin kuka hän oikke on ja hänen kaverins tuntee hänet hyvin kans.
Turkulaiset kolketseitsemän napamiestä jakautuvat todellisuudessa vielä moneen alaryhmään, joilla on kaikilla oma käsityksensä omasta asemastaan omassa maailmassaan, joka johtaa siihen että turkulaisia napoja on useita. Myös se, johon kuuluvat em. 174,000 ihmistä eikä yhtään napamiestä.
# 5 / 25 – Aina pitää mennä jos kutsu tulee.
Turkulainen ajautuu riitaan vihamiehensä kanssa, taistelee verisesti pienistä markkinoista kilpailijansa kanssa tai äänistä vaalipiirissään, ottaa yhteen kollegansa tai pomonsa kanssa työpaikalla tai lätkämatsin kaljatauolla, mutta menee silti pahimmankin vihamiehensäkin bileisiin aina kun kutsu käy. “Mitä äijä? Mitä kuuluu? Misä sä oot nykyään hommis? Onks sun muija viäl siel Tyksis? Moro”. Hampaita purraan yhteen, mutta pakko mennä kun kutsu käy – paikallisiin kissanristiäisiin on mentävä, vaikka mikä olisi! Muuten joku voi vielä luulla, etten ole edes enää olemas. Tai oon vaiks kuallu.Tai mul menee jotenkin huanommin kuin muil.
Kissanristiäisiä seuraavana aamuna – tai ehkä jo matkalla kotiin taksissa tai oman mersun tai bemarin penkillä, jotta muutkin näkivät minkälaisella unelmapelillä sitä oikein menestyneet liikkuvat – raportoidaan sitten omassa leirissä kui saamarin törppo se Lindströmin poika oikke onkaa ja sen muija vast hiano onkki! Siitäkin huolimatta, että poskisuudelmia vaihdettiin ja koko ilta kehuttiin toisilleen kilpaa, kumpi oli ostanut hienomman kesäpaikan joltain toiselta turkulaiseen kermaan kuuluvalta napamieheltä. Ja tämä sama keskustelu käydään molemmissa leireissä.
Kun siis näet turkulaiset mukavast juttelemas keskenäs niin se ei tarkoita, että ovat niin palj keskenään kaverei. Tämä liittyy erityisesti osassa 4 mainittuihin Turun ns. kermaan kuuluvien napamiehien käyttäytymiseen, mutta sama ilmiö on havaittavissa ihan normaalissa turkulaisessa arkikäyttäytymisessä. Muistuttaa monellakin tavalla elokuvista tuttua sisialaista käyttäytymismallia, joten ulkopaikkakuntalaisten lausunnot Turun mafiasta eivät ehkä olekaan ihan perusteettomia. Turussa kaikki on kuin elokuvasta. Ei puutu kuin taustamusiikki.
Mutta jos haluat pysyä piireissä, vastaa myöntävästi jokaiseen turkulaiseen kutsuun. Muuten pitävät sinua ulkopaikkakuntalaisena. Ja kun kissanristiäisissä poskisuudelmia vaihtaessasi kuulet päässäsi soivan Nino Rotan Godfather Waltz tiedät olevasi elokuvassa. Tai Turussa.
# 6 / 25 – Suurin turkulainen kulttuurillinen haaste on kieli.
Ehdottomasti suurin haaste turkulaisessa kulttuurissa on kieli, joten siitä on syytä antaa muutama ohje seuraavien viikkojen aikana.
Ulkopaikkakuntalaiselle turkulaiset kielikuvat ovat usein hieman hankalia. Turkulainen kieli on kaikkien suomalaisten tuntema ja tunnistama – myös ainakin hymyjen ja vitsien määrällä mitattuna yksi rakastetuimmista – mutta kannattaa kuitenkin hymyssäsuinkin olla tarkkana. Ilmaisut johtavat välillä täydelliseen ymmärtämättömyyteen.
Isä, äiti, isovanhemmat -ilmaisujen kanssa on oltava tarkkana jo aivan alkumetreillä. Turussa Ukko tarkoittaa isää ja jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, nuorempi sukupolvi puhuu äidistään mutsina ja isästään edelleen ukkona. Eli kertauksena; ukko & mutsi -ilmaisulla turkulainen tarkoittaa omia vanhempiaan ja mamma ja pappa taas ovat isovanhempia. Paitsi kun turkulaisessa on ruotsinkielistä verta ja mamma ja pappa ovatkin sitten omat vanhemmat, mutta myös mahdollisesti samassa perheessä myös toiset isovanhemmat.
Yksi legendaarisimmista turkulaisista ja eniten epäselvyyttä aiheuttavista sanonnoista on tietenkin kuuluisa “kui”, joka EI siis tarkoita minkä takia. “Kui?” ei siis ole sama kuin kysymys “kuinka niin?” Epätietoisuus johtaa täydelliseen sekasortoon, joten suosittelen ulkopaikkakuntalaisille täydellistä “kuinka niin” tai “minkä takia” -kysymysten välttämistä.
Turkulaisilla on paljon rikkaita ilmaisuja, jotka eivät tarkoita mitään mutta kieltämättä kuulostavat herkullisen mielenkiintoisilta. Tai sitten ovat filosifialtaan niin monimutkaisia, että niitä ei ymmärrä. Tästä kategoriasta käy hyvin esimerkiksi mm. “lopunkaiketviimetteks”, joka esiintyy myös lyhyemmässä muodossaan “lopunviimetteks”. Ilmaisu tarkoittaa siis suurinpiirtein samaa kuin “loppujen lopuksi”. Toinen hyvä on “väärinperinpäite”, joka on siis tietenkin “väärinpäin”. “Nurinperinpäite” taas on ikäänkuin sama asia, mutta sitä käytetään ilmaisuna esimerkiksi vaatekappaleen pukemisesta väärinpäin. Yleissuomella em. asioihin riittää yksi sana, turkulainen käyttää kahta.
Jos tuntuu epävarmalta niin vastaa jokaiseen asiaan “kui”. Koska se on kuin amerikkalainen “how are you?”. Kumpaankaan ei odoteta mitään vastausta. Pääsee helpommalla. Ja on kuin paikallinen konsanaan.
# 7 / 25 – Kielellisistä haasteista, osa 2 – Turkulainen on Johtaja!
Ystävänpäivän ja järjettömän pakkasen innoittamana tänään vain yksi ohje ja sekin lyhyesti;
Turkulainen tuntee organisaatioteoriat jo äidinmaidosta. Miesten kuuluu tervehtiä toisiaan sanomalla “Mitä johtaja?”. Siis riippumatta ko. henkilön asemasta ko. organisaatiossa tai elämässä yleensä. Turkulainen on Johtaja synnyinlahjanaan. Ainakin Turussa.
Ja sama Hengellinen Johtajuus liittyy siihen, että turkulainen kaupanmyyjä puhuu aina omistajan personaassa tyyliin “mul ei nyt satu oleen sitä täsä” tai “kyl mää sitä saan sul hommattua”. Joka ei siis tarkoita, että omistaisi paikan. Ole siis tarkkana. Tietenkin voit tuotteen edelleen saada varsin “sopivasti”, joka on sitten taas turkulainen hinnanmäärityskriteeri, eikä liity mitenkään kaupantekotilanteen tai toimituksen sujuvuuteen.
# 8 / 25 – Turkulaista kirjakieltä.
Miettikääpä kuinka moneen rehellisesti Turun murretta puhuvaan turkulaiseen olette törmänneet julkisuudessa? Tai kuinka monta turkulaista on kävellyt yritysseminaarissa lavalle ja pitänyt esitelmänsä rehellisesti turkulaisittain? Aika harvassa ovat. Poikkeuksena Jethro.
Syystä tai toisesta, mutta turkulainen yrittää skarpata puhettaan ja kirjoitettua tekstiä erityisesti Helsingissä vaikuttaessaan. Oman kokemukseni mukaan siksi, että kukkaa ei tunnistais turkulaist. Helsingissä turkulainen on oman elämänsä James Bond. Turkulainen käyttäytyy päinvastoin kuin savolainen, jonka heimoidentiteetti lienee voimakkaampaa? Sinälläänkin ihmeellistä, koska Turun murre hymyilyttää lähes jokaista ei-turkulaista suomalaista, joten mikäs sen parempaa taantumalääkettä olisi!
Joskus Turku oli kotimainen esimerkki hyvästä ja vahvasta itsetunnosta, mutta nykyisin turkulainen yrittää muuttaa itsensä kodittomaksi ameebaksi matkalla Helsinkiin. Paimiossa moottoritien sillan kohdalla aloitetaan sanojen sovittaminen suuhun ja Ykköspesällä jos pysähdytään niin ollaan jo hiljaa, että ei ainakaan kieli pääse karkuun. Ja herra siunakko, jos Helsinkis palaveris onkin joku toinen turkulainen ja kaikki harjoittelu meni hukkaan!
Mutta kun näet turkulaisen kirjoittamaa tekstiä tai puheessa on lopussa kaikenlaisia täytesanoja, kyseessä ei ole lukihäiriöinen henkilö vaan turkulainen. Täytesanat taas johtuvat Turussa säästyneistä kirjaimista, jotka nykyiseen pääkaupunkiin tullessa käytetään alkuperäkielen peittämiseksi tyhjänpäiväisiin täytesanoihin.
# 9 / 25 – Kaupankäyntiä
Koska asiaa on kysytty, täytyy palata tuohon edellisviikolla ohimennen mainittuun hinnanmäärittelyadjektiiviin “sopivasti”
Kun turkulainen ystäväsi kertoo sinulle hankkineensa jotain “sopivasti” – varsin yleinen hinnanmäärittelytapa Turussa – se ei siis tarkoita kätevästi vaan sopivaan hintaan. Joka taas on turkulainen ilmaisu sille, että ko. henkilö sai sen (a) yleiseen hintatasoon nähden halvalla tai (b) jonkun toisen turkulaisen tai turkulaisen muualla Suomessa olevan kaverin kautta oletettavasti edulliseen kaverihintaan tai (c) käytännössä kaverin kautta normaalia kalliimpaan hintaan, mutta turkulaiseen kaupankäyntitapaan sopivalla tavalla eli siis tavalla tai toisella kaverin tai jonkun kaverin kaverin kautta.
# 10 / 25 – Tekemistä.
Jostain syystä turkulaisten kanssa törmää näin neljännesvuosisadan kokemustenkin jälkeen tietynlaiseen lapsellisuuteen päätöksenteossa niin työ- kuin yksityiselämässäkin.
Turkulainen on usein kova puhumaan, mutta huono kysymään. Johtuu ehkä niistä kaikenlaisista totanoinni ja mitä mun piti sanomani et -tyylisistä täytesanoista ja -lauseista että varsinainen asia jäikin sitten selvittämättä.
Turkulainen odottaa, että joku oikeasti soittaa ja käskee tekemään asioita. Turkulainen ei koskaan soita ja kysy, mitä täsä pitäis nyt tehdä. Mutta osaa kuitenkin ihmetellä, kui se Masa ei ollenka ymmärtynyt että pitäis jottai tehrä. Tai pohtii pitäiskös jottai tehrä.
Ja sama pätee kirjoitettuun tekstiin, sillä missään muualla Suomessa en ole tavannut niin lahjakkaita rivien välistä lukijoita kuin Turussa! Itse teksti jäikin sitten usein lukematta. Mutta toisaalta varsinaisesta sisällöstähän ei olisi saanut mitään kerrottavaa kavereil’.
Tämä järjettömän terävä ajatusmalli näkyy myös valtakunnallisestikin tunnetussa kunnallispolitiikassa, jota on nyt tullut seurattua kaupunkilaisen silmin kohta 25 vuotta. Ja ilman mitään mahdollisuuttakaan ymmärtää sen monimuotoista sisältöä.
# 11 / 25 – Alkuperämerkintä ratkaisee.
Kun suomalainen yritys nimittää itselleen uuden johtajan, alkuperämerkintä ratkaisee. Kun suomalainen urheilija pärjää maailmalla, alkuperämerkintä ratkaisee. Kun suomalainen taitelija tekee uraa maailmalla, alkuperämerkintä ratkaisee. Turkulaisessa tiedonvälityksessä.
Jos uuteen positioon nimitetty toimitusjohtaja on asunut elämänsä ensimmäisen vuoden Turussa, turkulainen tiedonvälitys kertoo “turkulaislähtöisestä” toimitusjohtajasta vaikka viimeisen 49 vuoden aikana ei olisi edes käynyt Turussa. Jos suomalainen urheilija kävi opiskeluaikanaan Turussa kääntämässä, “Turussa opiskellut” urheilija viilettää maailmaa ympäri, vaikka sitten vuoden 1994 ei ole Turussa käynyt kuin jokilaivalla oluella kerran kesässä. Jos suomalainen oopperalaulaja tai -laulajatar konsertoi maailmalla, uutisesta tulee uutinen vasta jos kyseessä on turkulaislähtöinen, Turussa asunut tai Turussa asuva taiteilija.
Turussa alkuperämerkintä ratkaisee. Jos haluat nimeä Turussa, aloita jo hyvissä ajoin itsellesi turkulaisen historian rakentaminen. Ainoastaan sillä syntyy oikea vaadittava alkuperämerkintä
# 12 / 25 – Huonosti kaikki on kuitenkin.
Ikivanha juttu ja varmasti yksi tunnetuin turkulaisuuteen liittyvä asia on negaatio. Eli liikkeelle lähdetään niin puheessa kuin ajatuksissakin oletuksella, että asiat ovat huonosti.
Kautta aikojen turkulainen on aloittanut negaatiolla rautakaupassa; “Ei sul mittää mutterei olis?”. Ja nykymaailmaa taas on se, että puhetapa pätee edelleen. Turkulainen kävelee sisään lääkäriasemalle; “Ei lääkäri mittää paikal olis?”. Turkulainen osastopäällikkö keskustelee päällikkökollegansa kanssa; “Ei ite johtaja mittää sul sanonu?”. Turkulainen puhuu naapurinsa kanssa; “Ei sul mittää muunvärisii housui nyt ollu kun tollaset punaset?. Herrasiunakkoosentään!”.
Mutta negaatio ei ole pelkkä puhetta, vaan myös asennetta. Kaikki on huonosti, niin omassa elämässä kuin naapurinkin elämässä. Ja tuntemattomienkin elämässä. Tai siis sellaisia Turussahan ei ole, koska kyl turkulainen hyvin sen kuitenkin tuntee. Ja Turun kaupungissa kaikki on huonosti, kulttuuripääkaupungista puhumattakaan. Ja se vanha Myllysilta oli niin pal’ kaunis ja mikä ihmeellinen viritys siihen nyt oikein tulee? NMT-puhelinkin oli paljon parempi ja GSM-puhelimeen en vaihda koskaan.
Mutta turkulainen ei olisi turkulainen ilman kykyä unohtaa alkuperäistä mielipidettään ja lopunkaiketviimetteks hän oli alunperinkin sen uuden asian puolesta.
# 13 / 25 – Sisäpiiri on ulkopiiri.
Jos Suomen pörssi sijaitsisi Helsingin sijasta Turussa, Suomessa ei tarvittaisi sisäpiirilainsäädäntöä ollenkaan. Jos Suomen sopimuslainsäädäntö olisi tehty Turussa, kukaan juristi ei koko maassa kirjoittaisi sopimuksiin ainuttakaan salassapitovelvollisuuspykälää. Jos pankkilainsäädäntö olisi turkulaista käsialaa, pankkisalaisuutta ei olisi olemassakaan. Sillä Turussa sisäpiiri on ulkopiiri ja tieto on valuuttaa, vaikka tietoa ei pitäisi olla olemassakaan. Mutta sisäpiiriä ei ole, koska kaikki tietävät kuitenkin kaiken. Tai luulevat ja uskottelevat tietävänsä.
Koska turkulainen keskustelutapa on usein ulkopaikkakuntalaisen korviin ns. juoruahtavaa, tieto – tosi tai kertojan värittämä, yleensä viimeksimainittu – on varsin merkittävä tekijä. Ilman tietoa ei ole sisältöä, ilman sisältöä ei pääse keskusteluun mukaan, ilman keskustelua ei pääse turkulaiseksi.
Turkulainen on uskomattoman huono pitämään salaisuuksia. Tai noudattamaan sopimusta, jonka mukaisesti piti pitää salaisuuksia. Tai olemaan hiljaa kaverin tekemästä sopimuksesta, jossa kaverin ei pitänyt kertoa mitään, mutta kaverin kaveri kuitenkin tietää varmana tietona, että kaveri oli hyvä ja osaava, mutta firman muut omistajat eivät ymmärtäneet mistään mittää’. Mutta jos turkulaisella ei ole mitään herkullista juttua kerrottavana toiselle turkulaiselle, hänestä tulee toisten turkulaisten mielissä erikoinen ja ylpistynyt. Syyksi arvellaan hetkessä liiallista ajanviettoa Helsingissä tai muissa erikoisissa kaupungeissa.
Jossain muualla puhuttaisiin juoruista ja huhuista, turkulainen kertoo ja ottaa kaiken todest’. Koska mää tunnen hyvin yhren kaverin, joka taas tuntee oikke hyvin yhren toisen, koska se oli sen serkun kans totanoini samalla luakal tuol ressus, ja sen muija on ollut iteasiass töis sen muijan kans aikanas tual pankis ja se sanos et sill firmal on rahat ihan loppu! Jos siis Suomen pörssi olisi ollut alunperin TEX eikä HEX, monen firman tarina olisi jo loppu. Koska turkulainen tietää, mitä maailmas eli Turus tapahtuu ja kertoo sen myös muille.
Jos siis haluat turkulaiseksi, sinun on opittava jakamaan tietoa, jota sinulla ei pitäisi edes olla. Mutta toisaalta senhän ei tarvitse olla tietoa, koska tietona se täysi potaskakin kuitenkin lähtee elämään oma turkulaista elämäänsä. Ja kaikki ovat tyytyväisiä.
# 14 / 25 – Vastaan kyllä, vaikkakin eri kysymykseen
Turkulainen pohtii, miettii, höpöttää ja ei yleensä edes vastaa esitettyyn kysymykseen. Tai vastaa tavalla, joka ulkopaikkakuntalaisen korvissa kuulostaa olevan vastaus eri kysymykseen kuin mitä ao. turkulaiselle esitettiin. Tämän kulttuurisen asian havainnollistamiseksi ei tarvita kuin yksi tosielämän esimerkki Aurajoen rannasta muutaman viikon takaa.
Kolme turkulaista miestä seisoo jokirannassa punaisen Saabin vieressä. Yksi herroista seisoo kädet taskussa turkulainen miehisyys uhkuen ja kysyy kaveriltaan, ilmeisestikin auton omistajalta kiperän kysymyksen. ”Kui sää tommose saapin ostit?”. Kysymykseen vastattaisiin muualla Suomessa, tai ainakin näin ikuisen uusmaalaisen oletusarvo olisi perustella autovalintaa laadulla, merkillä, hinnalla tai jollain muulla kysymykseen liittyvällä asialla, mutta ei Turussa. Vastaus kuului yksinkertaisessa turkulaisessa kauneudessaan; ”Ei siit ole ku muutama päivä ja ajoin sil sataakuuttakymppiä”.
Sen pituinen se. Tuli selväksi. Lopunkaiketviimetteks.
# 15 / 25 – Turkulaissi visioi
Turku on ollut tunnettu aina kiinteistöasioiden ja rakentamisen asioistaan, ihan valtakunnallisestikin. Sinällään siis ei ole mitenkään ihme, jos kiinteistö- ja kaavoitusasioiden ymmärrys ja visiot näkyvät aivan arkisessa elämässä kuten esim. kiinteistönvälittäjien asuntoilmoituksissa.
Viime sunnuntaina ilmoitus Turun Sanomissa myytävänä olevasta asunnosta. ”Kirjastosillan valmistuttua kiva matka torille”.
Sillan rakentamisesta ei ole vaan tehty vielä päätöstä. Tai ehkä onkin. Sitähän ei tiedä kun turkulainen napamies. Ja hänkin uskoo tietävänsä. Tai tietää uskottelevansa. Muut ainoastaan ihmettelevät, mihin sitä siltaa yleensä tarvitaan.
# 16 / 25 – En mää mittään mutt’ ajattelin vaan
Turkulainen kansanedustaja Turku-Helsinki -junassa. Kansanedustaja, joka istuu meneillään olevissa hallitusneuvotteluissa.
Toinen turkulainen näkee tutunnäköisen kasvon ja koska kaksi turkulaista kohtaa samassa vaunussa – ja oikke pisnesvaunussa kaiken lisäks – toinen turkulainen tuntee tai ainakin uskoo tuntevansa tietenkin toisen turkulaisen. Kaksi turkulaista samassa junassa tarkoittaa sitä, että pitää sanoo jottai vaik ei mittää asiaa oliska.
Toinen turkulainen, pisnesmies pisnesvaunussa, kysyy kansanedustajalta että mitenkäs hallitusneuvottelut menevät. Kansanedustaja vastaa kohteliaasti, että keskustelut etenevät mutta ei voi millään sanoa mitään, koska on täydellinen tiedotuskielto päällä. Pisnesmies vastaa “Juu, en mää mittää mut ajattelin vaan”.
Lause joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, että on aivan sama sanoiko kansanedustaja mitään meneillään olevista hallitusneuvotteluista, koska tuo toinen turkulainen tulee kertomaan samana iltana vähintään parhaille kavereilleen ja muijalleen (siis turkulainen rakastava ilmaisu aviovaimostaan), että tuttu kansanedustaja kertoi junassa, että sieltä on tulossa kohta hallitusratkaisu.
Jos haluat olla varma, että turkulainen ei keksi tarinaan omaa sisältöä, on sinun parempi kertoa avoimesti salaisetkin asiat, koska muuten turkulainen keksii ne itse. Siitäkin huolimatta, että salaisuuksia ei sen jälkeen ole. Mutta toisaalta juttu muuttuu niin paljon, että et viikon päästä tunne tarinaa edes omaksesi.
# 17 / 25 – Olen nopea turkulainen.
Turkulaiset uskovat itse olevansa nopeita tekemisissään ja käänteissään. Vertailun ydinkohteet ovat tietenkin naapurialueiden asukkaat satakuntalaiset ja hämäläiset, mutta muukin Suomi saa kyllä usein kuulla kunniansa. Turkulainen tietää, tuntee, ehtii ja tekee koska ollaan kuitenkin siin oikkeas pääkaupunkis.
Suomalaisessa kansanluonteessa onkin tietyissä asioissa eroja kuin suomalaisissa ja kreikkalaisissa. Totuus on kuitenkin uusmaalaisin silmin se, että turkulainen huseeraa usein eri suuntiin vailla mitään päämäärää ja kysymykseen mitä oikein sähläät, vastaus kuuluu “ai mää vai”, “ai ny vai” tai vähintäänkin “en mää täsä mittää”.
Vertaus kreikkalaisuuteen on tietenkin myös osuva tässä nykyeurooppalaisessa maailmassa, sillä Turussahan rahat on ollut niin loppu jo vuosia, että sellaista kuntien pakkoliittomääräystä ei olekaan, että naapurikunnat liittyisivät rahoineen Turkuun.
Sinällään rahan puute ei estä turkulaista kunnallispolitiikkaa keksimästä kaikenlaista mielenkiintoista uutta ja visionääristä tekemistä, vaikka asukasmäärä laskee ja siitä joskus Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista ei ole jäljellä kuin ehkä muistolaatta kaupunginjohtajan työhuoneen seinässä. Ollaan kuitenkin se oikea Suomen pääkaupunki.
# 18 / 25 – Kiekko.
Jääkiekko, eli siis turkulaisittain kiakko oli osa kaupungin ydinelämää neljännesvuosisata sitten. Kulttuuria paljon ennen kulttuuripääkaupunkia.
Kun muutin Turkuun ja olin opiskeluaikana pankissa töissä, niin siellä olivat myös kaikki sen ajan Tepsin kiekkoilijatkin. Tai ainakin niiden muijat ja tyttöystävät. Kiakko, vaikka sillä ei ilmeisesti enää pankkii töihin pääsekään, on edelleen osa turkulaista ydinkulttuuria. Ainakin puheissa.
Kiinnostus tähän kulttuurin erikoisalaan on suoraan riippuvainen menestyksestä, sillä perusturkulainen ei ketään huonosti pärjäävää lähde kannustamaan. Mutta voittajat tunnetaan aina hyvin. Ja aina tunnettu, sillä oltiin samalla luokallakin. Tai ei siis oltu, mutta yksi kaverin muija oli. Tai ei sen muija ollut, vaan sen naapurin kaverin muija.
Me muut opiskelimme kauppakorkeassa ja oikiksessa, osa kävi Tepsin korkeakoulua. Turussa kyse on kuitenkin lopun viimetteks kyse samasta asiasta, sillä molemmista pääsee Turussa hyviin hommiin yleensä vain kaverin sopivasti järjestämällä tavalla. Ja ne muut ovatkin olleet hommissa jo ihan muual’ kuin Turus. Ilman kaverin sopivasti järjestämää tapaa.
Mutta jotain pitää siis kiakost tietää, vaikka kuten todettua, turkulaisethan eivät itseään kannusta jos ei pärjätä. Ei kiakos, ei yrityselämäs, ei kavereitten kans. Mutta sitten kun pärjätään, paikalla ollaan ja niin palj sukkelast ettei mittää määrää. Koska kyl mää sen hyvin tunnen.
# 19 / 25 – Urheilumedia.
En ole innokas penkkiurheilija Turussakaan, mutta hieman pitää raottaa aihetta ulkopaikkakuntalaisille sitä kuuluisaa kiakkoakin enemmän.
Suomen ehdottomasti suurin urheilumedia on rakas alueellinen sanomalehtemme Turun Sanomat. Lehdestä suurin osa on urheilua, joka tekee siitä ilman muuta urheilun ja muu sisällön keskinäisellä suhteella mitattuna ja palstamillimetrit absoluuttisesti laskettuna Suomen suurimman urheilualan lehden. Ja vieläpä sellaisen, joka tulee joka päivä.
Urheilusivuille pääsevät myös ei-turkulaiset urheilijat, tosin näilläkin sivuilla oikealla alkuperällä voi olla merkitystä näkyvyyden tukemisessa.
Jos haluat valtakunnallisenakin mainostajana puhutella urheiluhulluja suomalaisia niin mainokset Turun Sanomiin ja maksettu tilaus ulkopaikkakuntalaisille.
Ja tarkennuksena, että yleensä jutut on kirjoitettu suomeksi, joten sisällön ymmärtävät muutkin kuin turkulaiset.
# 20 / 25 – Onks johtaja käyny matsis? Eikä!
Pieni jatko vielä urheiluhenkisesti, koska Turus moni sitä on ja asia tulee keskusteluissa usein esille. Siksipä myös eilen todettu Turun Sanomien urheilulähtöisyys on tietenkin aluelehdelle perusteltua.
Turkulaista kulttuuria on urheilu ja urheilu myös kielikysymys. Vähintään viikottain kuulee kysymyksen misä tykkäät käyrä matsis, misä sä käyt matsis tai turkulaista syntyperäistä organisaatioteoriatuntemusta aina ytimekkäästi kuvastava onks johtaja käynyt matsis?
Neljännesvuosisadan ihmettelyn jälkeen tulkintani on, että kysymys viittaa siihen, oletko TPS- vai Inter-mies tai TPS- tai Tuto-mies. Tai jotain sinne päin.
Ja kun vastaat tuohon kysymykseen jotain omasta mielestäsi fiksua mutta ei-turkulaista, ja saat vastaukseksi huudahtavan “eikä!”, se ei sitten tarkoita turkulaisen olevan eri mieltä kanssasi tai lähtevän kanssasi kinasteluun mielipiteesi oikeellisuudesta, vaan eikä-sanan sisältö on suurinpiirtein sama kuin uusmaalaisittain “ihan tottako?” tai “niinpä”.
Suosittelen “eikä” ilmaisun välttämistä kuten olen aikaisemmin suositellut toimittavan myös ilmaisujen “kuinka niin” ja “minkä takia” osalta.
# 21 / 25 – Aurajoes. Tai Aurajoel.
Aurajoki, tuo perinteikäs Turun kaupungin kahtia kuuluisaan tapaan jakava valtavirta. Tois pual jokkee, täl pual jokkee, jollain pualel kuiteski. Suuri ja mahtava tuomikirkko kuulemma oikeasti ratkaisee kummalla puolella olet – kirkko siis täl pual – mutta eihän sitä oikeasti enää kukaan tiedä. Sekaisin menevät nämäkin käsitteet kuten Turussa monet muutkin.
Aurajoki, joka muutama vuosikymmen sitten vielä oli ruskea ja haisi ja karkotti kaikki ihmiset viereltään mahdollisimman kauaksi, on nykyisin enää ruskea. Hajun häviäminen on tehnyt siitä taas haluttua ja ihailtua, eikä pelkästään noiden käsittämättömien olut- ja siiderijuottoloiden eli kauniisti sanottuna jokilaivojen parkkipaikkana.
Turkulaisuuteen Aurajoki kuuluu oleellisesti ja turkulaisuuden mittari on esimerkiksi kysymys siitä, oletko koskaan pudonnut Aurajokeen. Oleks ikän puronnu Aukajokkeen? Vastaus voi olla esimerkiksi Vaiks kui mont kertaa tai kerran vahinkos tai en mää mut kaveri putos kerran mun paatin kannelt.
Putoilu jatkuu nykyisin noilta ah’ niin arkkitehtuurisesti kauniiden jokilaivojen kansilta. Se lienee nykyturkulaisuuden mittari ja henkinen tila. Siis sekä putoilu että arkkitehtuuri.
# 22 / 25 – Kartalla on vain Turku
Oikealle turkulaiselle ei ole muita kaupunkeja kuin Turku. Helsingissä on voitu käydä, mutta ei siellä ainakaan viihdytä. Ja onpahan niitä turkulaisia, jotka eivät ole Helsingissä edes käyneet ja toteavat ihmettelyyni tai hämmästykseeni aidosti vielä hämmästyneenä “kui varten mää siäl olisi käyny?”. Tampereesta nyt ei kannata edes puhua, sillä sitä ei turkulaisella kartalla ole edes olemassa.
Maantiedon tärkeyden ja karttojen Turku-keskeyden voitte testata vaikka kesän kulttuuririentoihin saapuessanne pienellä kysymyspatterilla summittaisesti valitun turkulaisen kanssa kauppatoril kaffel;
Jos sun ei olis mahrollist asu Turus ni mis sää asuisit? En missään.
Oleks ikän käyny Tampereel? Kuin varten olisin?
Oleks ikä käyny pääkaupunkis? Olen, mutta en mää oikke viihdy.
Mitä tahansa kysyt, aina päädymme siihen että Turku on paras paikka. Vaikka sitten tyypilliseen varsinais-Suomalaiseen tyyliin asiat ovatkin kuitenkin ihan päin Prinkkalaa. Joka on ollut ihan oikea paikka. Loppuun sopii ihan oikea kulttuurinen tieto tuon sanonnan syistä;
Sanonta “päin prinkkalaa” (alkuaan “päin Prinkkalan muuria”) on tiettävästi syntynyt 1820-luvulla, kun joku on ajanut vaununsa säpäleiksi lähtiessään Prinkkalan talossa järjestetyistä maaherran juhlista.
Se oli sitä wanhaa hyvää aikaa Turussa.
# 23 / 25 – Turkulainen voittaa ain.
Kuten on moneen kertaan tullut todettua, yksi turkulaisen kulttuurin peruskivia on kieli. Se asettaa haasteita jo ihan arkeen, tuo järjestystä organisaatioihin ja pistää turkulaiset vaikeaan tilanteeseen kotinsa ulkopuolella. Kieli tuo kuitenkin turkulaisille voittamattomuuden, koska parempaa, ylittävämpää tai voittavampaa ei voi enää sanoa!
Turkulaisista on satoja vitsejä, mutta niin yksi kieltä ja omaa vahvaa paikallista luottamusta oman kielen oikeuteen kuvastaa ehkä parhaiten tämä;
Turkulainen ja helsinkiläinen oli valittu molemmat työpaikkahaastattelun loppusuoralle, johon kuuluivat koko päivän kestävät psykologiset testit. Työpsykologi antoi kummallekin hakijalle arkin paperia ja kynän ja antoi tehtävän: “Kirjoittakaa paperiin niin monta e-kirjaimeen päättyvää eläimen nimeä kuin tiedätte.”
Turkulainen alkoi heti kirjoittaa kynä sauhuten, helsinkiläinen sen sijaan mietti ja mietti, mutta ei keksinyt mitään. Lopulta hän keksi annetun aikarajan sisällä kaksi eläimen nimeä: hylje ja käärme. Turkulainen vaan jatkoi ja jatkoi kirjoittamista ja näytti keksivän e-loppuisia eläimiä loputtomiin.
Testi loppui ja helsinkiläisen oli pakko kysyä turkulaiselta salaisuutta moiseen nerokkuuteen. “Miten ihmeessä tiesit niin paljon niitä eläinten nimiä? Minä en keksinyt kuin kaksi; hylje ja käärme.”
“Oleks sää nyt ihan tyhmä – niithän on vaik kui paljo”, turkulainen vastasi helsinkiläistä silmät ympyrkäisinä katsoen. “Hyttyne, kärpäne, hiirulaine, perhone, hevone, matone ja niin edes päin. ”
Lopunkaikenviimettekst turkulainen voittaa ain. Meni sit oikeinperinpäin tai väärinperinpäin, sukkelast kaverin paatil tai donnas kaljal, Airistol tai Kustavis, satteenkepin kans tai ilman, yhret tupsluikkarit ainaski otetaan Jussin kunniaks.
Hyvää Juhannusta! Tai siis Turuksi; Hyvät Jussit vaan!
# 24 / 25 – Ihan tositarina turkulaisest kaverist.
Kun viimeistä edellistä viedään, on aika ottaa esimerkki tosielämästä. Esimerkki turkulainen kaverista, jonka käyttäytymisessä tiivistyy koko perusturkulainen kulttuuri. Asioita, jotka pitää ymmärtää ja tiedostaa, jotta Turussa voi yleensä elää.
Olipa kerran kaveri, joka oli aivan oikea turkulainen. Turussa syntynyt, kasvanut, koulunsa käynyt, elänyt, hieman napamiesten piireihinkin päässyt. Hieman ulkomaillakin käynyt ja Helsinkiinkin osasi vanhaa ykköstietä jo ajaa. Eli siis kaveri, jonka kanssa automatkat entisen pääkaupungin Turun ja nykyisen pääkaupungin Helsingin välillä kuluivat kuten vain turkulaisen kaverin kanssa voi kulua, eli turkulaista juttua tuli molempiin suuntiin aika sukkelan mukava määrä. Ja sisältökin aivan kohdallaan, siis turkulaisittain.
Kaveri haukkui aina kaikki kaverit. Siis ne, jotka tapasi kissanristiäisissä, joihin oli vaan pakko mennä. Ja siis ne, joiden kanssa oli aina ollut tekemisissä. Mutta ei siis enää tai siis tarkalleen siinä kohtaa, koska taas nykyään on. Tämä turkulainen kaveri on turkulainen, vaikka yrittääkin tehokkaasti aina peittää turkulaisuutensa tuntemalla muitakin kuin turkulaisia julkkiksia ja puhumalla sitä kuuluisaa turkulaist kirjakieltä.
Vuosia sitten tämä turkulainen tunnettiin jo lähes muualla kuin Turussakin, mutta sitten meni kaikki päin sitä prinkkalaa ihan omien tekemisten kautta ja sen takia kaveri olikin taas vaan turkulainen, joka siis haukkui kaikki turkulaiset, kuten kunnon turkulaisen pitää. Sitten kaveri pääsi taas Turun ulkopuolelle, mutta eihän siitä mitään tullut, koska perusturkulainen ajatuksenjuoksu ei vaan kaupungin ulkopuolella toimi. Niinpä vähintään Paimion kohdalla oleva henkinen rautaesirippu teki taas tehtävänsä ja turkulainen sai palata häntä koipien välissä Turkuun. Vaikka tietenkään turkulaisena sitä ei itse ymmärräkään, vaan eteenpäin mennään kuten johtajan kuuluu.
Nyt on turkulainen kaveri taas henkisesti kotonaan, eli pyörii ja hyörii taas niiden kavereiden ympärillä, joiden kanssa oli ollut aikaisemminkin ja jotka vuosikausia haukkui päivittäin, mutta nyt ne ovat taas hyviä kavereita. Siis turkulaisittain. Vaikka ne kaverit taas haukkuvat tätä samaa kaveria ja toisiaan ja tämä sama kaveri haukkuu nyt meitä ei-turkulaisia kunnes taas tuuli kääntyy ja jokainen turkulainen oli alunperinkin sitä samaa mieltä, mitä nyt on. Eli alunperinpäiten oikeas. Tai ainakin sanos just niin jo edellisviikol Kustavis naapurin paatin kannel. Vai misä se oli? Vai mikä se oli?
Putosit kärryiltä? Ei haittaa, sillä turkulaisen käyttäytymislogiikan ymmärtäminen on ei-turkulaiselle haastavaa, väittäisin jopa mahdotonta. On toisaalta ihan hyvä, että turkulaisilla on hieman sisäänpäinkääntyneen väestönosan maine, sillä tietty etäisyys kannattaa ainakin uusmaalaisen turkulaisiin pitää joka tapauksessa. Mutta silläkin pärjää, että tuntee turkulaisittain ja muistaa haukkua kaverit säännöllisesti toisille kavereille. Siitä se lähtee. Ai ny vai?
Huomenna on viimeisen tarina aika.
# 25 / 25 – Neljännesvuosisata.
Tässä kohtaa olen tavoittanut jotain, jota olen jo vuosien aikana epäillyt. Olen ollut kirjoilla Turussa neljännesvuosisadan. Virallisesti se päivä meni oli pari viikko sitten, mutta ei uskaltanut asiaa silloin juhlistaa, sillä jos kuitenkin olisi ehtinyt vielä muuttaa pois. Henkikirjoitusasiat kun ovat niin nopeita nykyään, toista se oli silloin vanhaan hyvään aikaan, jolloin joutui oikein perustelemaan miksi muutti Turkuun. Mitäköhän silloinkin ajattelit, kysyy moni nykyisessä pääkaupungissa asuva ystävä ja aika usein tuohon samaan ajatteluun huomaa itsekin siirtyvän. Mitä enemmän vuosia takana, sitä useammin.
On Turussa omat hyvätkin puolensa. Kuten tämän turkulaista kulttuuria avaavan sarjan alussa totesin, erityisesti logistiikkasyyt ovat pitäneet minut Turussa neljännesvuosisadan. Lentokenttä on pieni, lähellä ja lähes aina joustava ja sieltä pääsee useammin länteen kuin itään. Pienuus tekee sen, että jos sattuu väärä henkilökunta ja huono päivä, niin kaipaa heti aamukuudelta kasvotonta suurempaa kenttää. Mutta taas toisinpäin voi vaihtaa kuulumiset tavalla, jota ei suuremmissa metropoleissa tapaa. Ja eksynyt matkalaukku tulee kotiin tutun päällikön omalla autolla seuraavana päivänä kotiovelle. Valitettavasti tuonkin palvelun tyhmät ulkoistukset ovat kyllä muutaman viimeisen vuoden aikana jo tuhonneetkin.
Neljännesvuosisata on tarkkailu ja ihmetelty, samaa linjaa jatketaan. Käykää Turussa, ainakin kesällä – muut vuodenajat jättäisin väliin, kulttuuripääkaupungilla tai ilman. Ja jos kulttuuripääkaupunkihanke kiinnostaa niin ottakaa paikoista ja tapahtumista hyvin selvää etukäteen, sillä paikan päällä niitä ei löydä etsimälläkään. Mutta sekin on turkulaisuutta parhaimmillaan; ei kai me ny kaiken maailman helsinkiläisil tai tamperelaisil kerrota mitä meil tapahtuu, oleks sä ihan Kupittaalt kotosi?
Turkulaisen sanonnan mukaan enää olisi toiset 25 vuotta, jotta voisi muuttua turkulaiseksi. Pelkäänpä pahoin, että sitä ei tule tapahtumaan. Uusmaalaisesta ei saa turkulaista. Eikä varmasti päinvastoin.
Hyvää kesää. Nähdään Aurajoel. Tai Aurajoes. Tai ehkä kuisteki toril. Se on kuiteski Turun ja turkulaisuuden syrän. Lopunkaiketviimetteks.
Wille Eerola 