Seuraava sukupolvi rules!

16.09.2010

Tähän johti kolme asiaa viimeisen vuorokauden aikana; isoisäni täytti eilen 98 vuotta ja suunnittelee jo täysin palkein 100-vuotispäiviään, jossa tanssittaa vaimoani. Iltapäivästä istuin palaverissa, jossa aistin suoraa epäuskoa seuraavan sukupolven edustajien kykyihin. Ja lehtijutussa Björn Wahlroos sanoi, että 30-kymppiset ratkaisevat Suomen tulevaisuuden.

Isoisäni on vanhempi kuin itsenäinen Suomi. Hän on myös entinen ilmavoimien upseeri ja herrasmies, joka myös tietää että nykynuoret ovat fiksuja, osaavat kieliä ja kiertävät maailmaa. Keskustelussa iltapäivällä omaa peruskalliovakaata uskoani nuorten intoon ja kykyyn muuttaa tätä maata hieman ihmeteltiin “ei niistä mihinkään ole” -tyylisesti.

Tiedän, että seuraava sukupolvi on viisaampi, avoimempi, sivistyneempi, kansainvälisempi ja intohimoisempi oman asiansa tekemisessä kuin edellinen. Edellisen sukupolven on aina helppoa suhtautua nuoriin vähättelevästi; oma mummini sanoi saaristossa toistuvasti, että minusta ei tule mitään, koska kokopäiväinen purjelautailu voitti saariston peruna- ja kurkkupellot. Mutta suhteellisen hyvin tässä kuitenkin kävi.

Nuori sukupolvi on oikeasti kansainvälistä, me edelliset vielä korostamme ulkomaillakäyntiä, että kieliäkin osataan – enklanttia puhutaan ja vaimokin kävi italiankielen kurssilla. Me puhumme hakevamme jotain netistä, seuraavalle niin itsestäänselvä asia, että ei sitä tarvitse erikseen kertoa. Me uskomme olevamme nyt eurooppalaisia kun silloin sen jäsenyyden ja euron puolestakin äänestettiin, seuraava sukupolvi ei mistään muusta tiedäkään.

Nuoret tekevät intohimoisesti sitä mitä rakastavat, on se sitten ammatti tai harrastus. Netti pienensi maailman, kansainvälisyydestä tuli itsestäänselvyys, youtube -video on sama saksalaiselle tai suomalaiselle, unkarilaiselle tai amerikkalaiselle. Arkkitehdiksi haluava katsoo heti maailmaa Suomen ulkopuolellakin, kokiksi harjoitteleva tietää, miten kokataan muuallakin kuin Helsingissä, muusikkouraan valmistautuva tuntee oman genrensä tekijät ympäri maailmaa. Ja oikeasti tuntevat ihmisiä muualtakin.

Uskon nuoriin. Björn Wahlroos sanoi eilen, että kolmekymppisten pitää pelastaa Suomi, suomalaisten ja Suomeen saatavien ulkomaisten. Olen satayksiprosenttisen varma että näin myös käy. Ensin nykyisistä alle kaksikymppisistä kasvaa kolmekymppisiä ja sinä aikana heistä kasvavat ne, jotka muuttavat maailman, Suomenkin. Jos et siihen usko, niin sitten kannattaa katsoa peiliin ja miettiä, onko sinusta siihen. Mutta tiedät kyllä katsomattakin, että ei ole. Siksi kannattaa uskoa seuraavaan sukupolveen ja tukea heidän intohimoista tekemistä parhaalla mahdollisella tavalla. Niin maailma kehittyy.

Advertisements