Naapureita vertailemalla eteenpäin.

09.03.2010

Tätä kirjoittaessani istun Bangkokin lentokentällä matkalla kohti Kaliforniaa Pakistanista. Islamabadissa ja Karachissa oli ilo taas nähdä, kuinka innostamalla ihmisiä saa heräämään silmissä toivon ja liekin paremmasta tulevaisuudesta. Pakistanissa oli myös ilo puhua mitä erilaisempien ihmisten kanssa Pakistanista, sen menneisyydestä ja tulevaisuudesta, haasteista ja mahdollisuuksista. Ministereistä yritysjohtajiin, yrittäjistä professoreihin, diplomaateista tavallisiin opiskeleviin nuoriin.

Pakistan oli 1960-luvulla Aasian Tiikeri, mutta eipä maata nyt ainakaan ihan vähään aikaan ole moisella nimellä tunnettu tai muistettu. Ystäväni vei minut Karachissa kuuntelemaan loistavaa Mani Shankar Aiyarin esitystä “India after Rajiv” jossa tuo diplomatian ja Intia-Pakistan suhteiden rautainen ammattilainen kertoi Pakistanin olleen vuonna 1965 maanosansa toiseksi teollistunein maa heti Japanin jälkeen! Mitä on siis sittemmin tapahtunut?

Kysymykseen miksi Pakistan ei enää ole se sama Aasian Tiikeri, vastauksia tulee yhtä monta kuin on vastaajia. Toiset syyttävät politiikkaa, toiset poliitikkoja, seuraavat George W. Bushia ja CNN-kanavaa. Yhtä kaikki, jotain on tapahtunut ja tuota jotain ei kukaan oikein osaa avata.

En ole ulkopolitiikan ammattilainen enkä edes harrastelija. Politiikka on politiikkaa, ihmiset ihmiset. Uskon ihmisten tekevän oma-aloitteisesti enemmän ja paremmin kuin poliitikkojen ohjauksessa, tosin poikkeuksiakin on vuosikymmenien aikana ollut. Samalla kun uskon ihmisiin, uskon naapurikateuden voimaan. Kateus ja katkeruus ovat maailmaa eteenpäin vieviä voimia, kaikkialla maailmassa.

Pakistanille Intia on naapurikateuden, ja myös välillä katkeruuden kohde. Miten Intiasta tuli alle kymmenessä vuodessa IT-teknologian huippumaa ja naapuri, kerran Aasian Tiikerinä maailmalla tunnettu Pakistan jäi jälkeen kuusinolla? Olen käynyt Pakistanissa säännöllisesti viimeisen viiden vuoden ajan, tunnen sieltä paljon ihmisiä ja myös heidän ajatuksiaan. Nyt on tullut naapurivertailun aika ja miksi ei olisi; globaalisti verkostoituneessa teknologiabisnekseksessä jokaisella on mahdollisuutensa näyttää taitonsa. Ei tarvita tehtaita ja suuria pääomia, vaan aivokapasiteettia, koulutusta ja tekemistä. Nyt on pakistanilaisissa kuulumassa ja näkymässä tuota näyttämisen henkeä, ja eikä vähiten Intian menestyksen takia.

Naapureita vertailemalla ja naapureille näyttämällä saa usein ihmeitä aikaiseksi. Kyllä Suomenkin nykytilassa on paljon naapurikyttäilyn satoa; itänaapurin kaltaiseksi emme halunneet, länsinaapurin kaltaiseksi emme oikein koskaan tuntuneet pääsevän, mutta tänä päivänä Suomi-Ruotsi -tilanne on aivan toinen kuin esim. 20 vuotta sitten. Lisävuosikymmenistä puhumattakaan. Jos joku niin miksemme me?

Naapurikyttäily kannattaa. Aina jos naapurilla on parempi auto tai suurempi kesämökki niin pitää panostaa, jotta pääsee ohi. Sama pätee suuremmissakin ympyröissä. Panostetaan, jotta päästään näyttämään tai mennään ohi; juuri niin syntyy kehitystä. Eiköhän tuon nykyisen automobiilin kehityksenkin syy ole juuri näyttämisessä, piti päästä kovempaa kuin toinen merkki. Sittemmin näyttämisestä tuli huvia, mutta alussa on kyse kovaakin kovemmasta kilpailusta. Kilpailu vie eteenpäin ja siksi en ole aivan varma, että tämä meidän rakas Suomi on ihan kehityksen kärkipäässä tulevaisuudessa.

Advertisements