Töttörööt ja marssit puuttuivat.

31.08.2009

Mielenkiintoinen kokemus viime perjantaina, kun kävin ensimmäistä kertaa elämässäni seuraamassa sotilasvalatilaisuutta yleisön penkiltä. Meillä ei syksyllä 1985 Suomenlahdella paljon omaisyleisöä näkynyt, mutta Loimaalla oli paikalla tuhannen sotilaan lisäksi muutama tuhat omaista. Markkinointiviestinnän näkökulmasta omaisten kutsuminen valatilaisuuteen ja sen jälkeen varuskunta-alueelle on loistavaa toimintaa; kaikki ilmainen PR on enemmän kuin tarpeellista tänä päivänä.

Mutta pari tuntia pesäpallokentän puisella penkillä vei ajattelemaan, josko olen liikaa viettänyt aikaa anglosaksisessa ja lähi-idän maailmoissa, vai mistä johtui laimean tunnelman aistiminen? Nuorille miehille maastopuvuissa päivä merkitsi parin kuukauden alokasajan loppumista ja vapaata viikonloppua, osalle johtajakoulutuksen alkua ja osalle tietoa puolen vuoden palveluksesta. Meille omaisille yhtä merkkipaalua omien poikiemme ja tyttäriemme elämässä ja puolustusvoimille ilmaista mainosaikaa. Mutta missä olivat hyvän sopan mausteet?

Varmasti joku nyt palauttaa minut maanpinnalle, mutta jos paikalla on sotilassoittokunta, niin eikö silloin marssi raikaa, ja omaiset ja sotilaat tunnelmassa mukana? Hallitsemattomat hiljaiset hetket eivät oikein toimi, eivät elokuvassa, teatterissa tai sotilasvalatilaisuudessa. En tiedä oliko aikataulun pitämistä tai kuromista, mutta kun kentällä ei tapahdu mitään ja ainoa ympärillä oleva ääni on “mitäs nyt mahtaa tapahtua?” supinat omaisten suusta, niin pienellä käsikirjoituksen viilaamisella voisi jo saada PR-panostuksesta paljon enemmän irti.

Sotaveteraanien läsnäolo ja aktiivinen muistaminen on tärkeä asia, mutta ei se varmasti ole este pienelle sotilaalliselle markkinahengelle? Oma isoisäni on kahden viikon päästä 97-vuotias ilmavoimien kapteeni evp, joten tiedän kyllä mitä sotaveteraanit ajattelevat. Heillekin kunnon marssitunnelma valatilaisuudessakin olisi varmasti mieleen. Kyllä kai sotilasvalatilaisuudenkin tulisi olla ikimuistoista? Muistojen luominen nykymaailmassa on haastavaa ja vaatii kunnon käsikirjoitusta.

Säkylän varuskunta-alueella hernesoppa maistui ja kuviomarssiesityskin oli saatu ohjelmaan mukaan. Omaiset kävivät katsomassa poikiensa ja tyttäriensä tupia ja arkea, pojat ja tyttäret olivat iloisia omaistensa seurassa. Ja silminnähden jokainen nautti koko päivästä! Juuri tätä on kunnon PR-toiminta. Sama töttöröö, marssi ja hallittu sotilaallinen markkinahenki itse valatilaisuuteen, ja sieltä olisi kostealta puupenkiltä pesäpallokentän laidalta noussut vielä enemmän hymyileviä omaisia. Ja muutama upseeri ihan PR-töihin tuoksi päiväksi; ehkä joku isä tai isoisä olisi vaihtanut ajatuksia myös kantahenkilökunnan kanssa?

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu perinteisesti matala profiili ja etelänpoikien humputuksen välttäminen. Mutta ehkä tuo humputus olisi nyt tarpeen, jotta kiinnostus ja innostuskin nousisi? Jos Juhani Kaskeala päätti tuoda varusmiesten varusteet oikealla vuosisadalle, niin ehkä uuden komentajan tehtäväksi lankeaa perinteiden päivittäminen? Samassa kokemusten ja elämysten universaalissa maailmassa puolustusvoimatkin taistelee kansainvälisyyden, sosiaalisten medioiden, extremelajien, elokuvien ja internetin kanssa. Joku onnistuu luomaan elämyksiä, joku toinen epäonnistuu. Taistelussa nykynuorten ajasta ja mielenkiinnosta tunnistettavien elämysten luoja voittaa, toinen häviää. Siksi Kasarmintorin laitaankin tarvitaan ehkä ihan oma elämyskomppania.

Advertisements