Suomen puolustusvoimat ja nykyajan nuoret miehet?

25.08.2009

Suomen puolustusvoimat ja nykyajan nuoret miehet – mahdottomaksi käyvä yhtälö?

Itse menin asevelvollisuuttani suorittamaan 25 vuotta sitten, aikana jolloin armeijaan meno oli selvä asia, eikä sitä paljon loppujen lopuksi pohdittu. Aihe on ollut perheessämme ajankohtainen tänä kesänä, kun vanhin poikani on ollut armeijan maastokuvioissa heinäkuusta alkaen.

Oma alkuolettamukseni on ollut – kiitos varmaan julkisuuden ja puolustusvoimien hyvän tiedotuksen – että tietynlainen hölmö juoksutus ja aika päämäärätön tekeminen olisi ohi ja enemmän panostettaisiin oikeiden ihmisten löytämiseen tasapäisen näköisestä kaljupäisten nuorten miesten porukasta. Siitäkin huolimatta, että päämäärätön juoksutus oli vielä meidänkin ikäluokalle itsestäänselvyys koko armeijaan menemisessä. En nyt rehellisesti sanoen ihan hirveästi puolustusvoimien toimintaa seuraa, mutta jokainenhan varmaan on kuullut uutiset varusmiesten huonosta kunnosta ja sauvakävelyn tuomisesta liikuntakoulutukseen. Faktaa molemmat, ainakin osittain.

Poikani kertoi viime viikolla, että lähes kolmasosa heinäkuussa aloittaneista on lopettanut alokasaikana. Osa kunnon takia, suurempi osa varmasti ihan rehellisesti asenteen takia. Valitettavasti sama “ei tämä ole kivaa, lähden kotiin” asenne näkyy aika monella työpaikallakin. Ei sillä kunnon kanssa mitään tekemistä ole. Kunnon puolesta oli alokkaat kuulemma jaettu jo alussa kolmeen luokkaan; hyväkuntoiset, keskikuntoiset ja “läskiryhmä”, joten kuntoerot on varmaan tiedostettu kuten pitääkin. Jos et ole liikkunut koskaan, on kyllä parempi aloittaa hitaasti kuin hajoittaa paikat ensimmäisellä viikolla; tätä ei kannata kenenkään jeesustella julkisuudessakaan.

Lähteminen “tää ei ole kivaa” -syistä onkin paljon mielenkiintoisempi asia. Kun ennen vakuutettiin aliupseerikoulun ja RUK:n olevan kovaa valuuttaa työelämässä, nyt tilanne on toinen; karkeasti viimeiseen kymmeneen vuoteen armeijan suorittamisella ei ollut oikein mitään merkitystä suuntaan eikä toiseen, mutta nyt koko asia on kääntynyt päälaelleen aikaisempaan verrattuna. Jos ei kestänyt paikat armeijassa, niin oletko sairaslomalla myös töissä koko ajan? Jos halusit pois ainoastaan koska ei ollut kivaa, lähdetkö meiltä myös kesken koulutuksesi?

Aivan liian helppoa on todeta “nykyajan nuorten olevan tuollaisia”, ja että koko yhteiskunta totuttaa nuoret jättämään kaiken tylsän ja ikävän taakseen. Eivät nykyajan nuoret sen laiskempia tai mukavuudenhaluisempia ole kuin aikaisemmatkaan sukupolvet, mutta maailma nuorten ympärillä on muuttunut. Ikävä tosiasia on myös se, että nuoret ovat pääosin erittäin fiksuja ja tietoisia kaikista muista vaihtoehdoista, ja se aiheuttaa paineita myös esimiehille ja organisaatioille, niin yrityselämässä kuin puolustusvoimillakin. Esimiesten tehtävä on ja vastuu on löytää oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin ja myös motivoida ihmiset tekemään työnsä. Oppimishalu on jokaisella kunhan se liekki pidetään hengissä!

Kuulemani perusteella alokasaika ei loppujen lopuksi ole muuttunut 25 vuodessa oikein mihinkään, niitä meidän sukupolvelle legendaariset tarinat luovia simputuksia lukuunottamatta. Päämäärätöntä juoksemista riittää, mutta niin näille hyväkuntoisille pitääkin. Pientä ajattelemattomuutta peliin mukaan mahtuu ja jouduin itsekin jo ystävällisesti huomauttamaan komppaniaa nestetankkauksen tärkeydestä kuumalla kesäkelillä; vettä oli, mutta sitä ei annettu. Mutta tilanne korjaantui heti seuraavana päivänä, joten fiksua väkeä puolustusvoimissa työskentelee. Ehkä vaan jotkut asiat eivät kulje ihan koko organisaation läpi.

Mutta miksi nuoria miehiä ei pysty motivoimaan? En oikein usko, että samat kaverit sitten jättävät työelämänkin kesken, koska ei huvita. Tällä lauseella tiedän kyllä saavani ystäväpiiristä lukuisia esimerkkejä, joissa “nämä lusmut ja sivarit eivät viihdy edes töissä”. Aina on marginaalitapauksia, mutta oman kokemuksen perusteella 99% ihmisistä pystyy motivoimaan kun asiaan keskitytään. En nyt ihan rehellisesti usko puolustusvoimien ja asevelvollisuusajan eroavan tässä suhteessa mitenkään. Motivointi on ykkösvaatimus ja jos siinä ei onnistuta, takaovi käy tiuhaan. Sauvakävely on varmaan perusteltavissa liikuntakasvatuksen näkökulmasta, mutta nuorten miesten motivoinnin näkökulmasta katsoen en olisi ihan varma.

Siellä on isänmaallista velvollisuuttaa suorittamassa nytkin satoja ja satoja nuoria kavereita, joilla on omat tulevaisuuden suunnitelmat aivan selviä. Ja samaan aikaan satoja ja satoja, joiden tulevaisuuden suunnitelmiin puolustusvoimilla on suuri merkitys. En puhut nyt puolustusvoimiin jäämisestä – vaikka niitäkin pitää varmasti löytää – vaan myös oppimishalun, suunnitelmallisuuden ja asennekasvatuksen nostamisesta. Selkeät suunnitelmat ja opiskelupaikat jo omaavien osalta kannattaa varmasti lukea kavereiden paperit läpi ja kuunnella tarkkaan, mitä toivomuksia heillä on. Vielä jäsentymätöntä hengailuaikaa eläville kannattaa antaa suuntavaihtoehtoja. Molemmissa tapauksissa kysymys on motivoinnista.

Jos 20-30% aina lopettaa kesken niin lopettaneiden kutsuntoihin, lääkärintarkastuksiin, varusteisiin, ruokaan, kouluttamiseen jne hupeneva rahasumma on jo melkoinen vuositasolla. Jossain kohtaa joudumme varmaan kohtaamaan seuraavan realiteetit ja toteamaan koko ikäluokkaa koskevan asevelvollisuuden olevan hieno ajatus, mutta mahdoton toteutettava.

Ei nykyajan nuoret ja puolustusvoimat mikään mahdoton yhtälö ole, mutta kyllä kannattaa tunnustaa myös tosiasia molemmilla puolilla pöytää. Jos pystytään motivoimaan ihmisiä niin lakisääteisestä velvoitteesta tulee kiinnostavaa. Pelkällä lakisääteisyydellä ei pitkälle nykymaailmassa potkita! Nuorille voisin välittää oman läheisen esimieheni lausunnon omalta armeija-ajaltani; “kunhan kaikki nuoret miehet muistaisivat, että tämä on Suomen suurinta teatteria niin helpommalla pääsisivät”. Lausunto ei varmasti ole linjassa puolustusvoimien virallisen linjan kanssa, mutta realiteetit kannattaa aina tunnustaa. Nuoret miehet ovat siellä suorittamassa asevelvollisuuttaan, eivät tulossa sotaan tai ammattisotilaiksi. Kansainvälisesti katsottuna asevelvollisuuden suorittaminen on hidasta ja siellä huomaa, kuinka urasi alussa olet aina 1-2 vuotta ulkomaisia kollegoitasi jäljessä. Siksikin kannattaa antaa jotain konkreettista.

Vaikka poikani ei tästä pidäkään, niin täytyy paljastaa esimerkki motivoinnista; komppania ehdotti pojalleni panssarijoukkojen aliupseerikoulua koska saisi samalla kuorma-autokortin kaupan päälle. Kaksi korkeakoulupaikkaa, heti armeijan jälkeen ulkomaille opiskelemaan ja ei mitä suuremmalla todennäköisyydellä koskaan palaa Suomeen töihinkään, eikä missään olosuhteissa tule koskaan ajamaan kuorma-autoa. Hänelle motivointifaktori C-kortilla oli vähemmän kuin nolla. Mutta jollekin se olisi voinut merkitä vaikka koko tulevaisuutta ja ammattia!

Realiteetit kannattaa aina tunnustaa ja siitä tässäkin on kysymys; tuulimyllyjä vastaan ei kannata taistella. Siinä menee rahat ja aika ihan hukkaan.

Advertisements